Maxim

Maksimaalisia elämyksiä

Tätini ja minä

Tätini ja minä

Näytelmät

Tätini ja minä on kuolettavan hauska virtuoosinäytelmä kahdelle näyttelijälle. Näytelmä kulkee draaman, komedian ja satiirin mutkaisilla, mutta ah, niin antoisilla poluilla.  Miespäähenkilö Kemp on tullut tapaamaan tätiään kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, koska täti on kirjoittanut hänelle kirjeessä olevansa kuolemaisillaan. Mitkä ovat Kempin motiivit vierailuun? Entäpä tädin syyt kirjeen kirjoittamiseen?

Kuopiolaiset näyttelijät Virpi Rautsiala ja Antti Heikkinen ovat Savossa ja laajemmaltikin tunnettuja ja taidoiltaan tunnustettuja, jopa rakastettuja, teatterin ammattilaisia. Alkusysäys Tätini ja minä -näytelmän tekemiseen tuli juuri heiltä. Parivaljakko tapasi 2016 Kuopion kaupunginteatterin sukuvika-farssissa näytellessään äitiä ja poikaa ja huomasivat pitävänsä toisistaan ja ajattelevansa teatterin tekemisestä samansuuntaisesti. Näin ajatus yhteisestä produktiosta jäi kytemään.

Ohjaaja Timo Kärkkäinen tutustui Rautsialaan Kuopion kaupunginteatterin Sound of Music -produktion yhteydessä 2014 ja molemminpuolinen arvostus syntyi jo tuolloin. Heikkisen ja Kärkkäisen polut ovat ristenneet hieman myöhemmin Kärkkäisen pyydettyä Heikkistä Uuden Iloisen Teatterin Kaunis Veera -produktioon 2019. Heikkinen suostui pyyntöön ja siitä pitäen erilaisia yhteistyöhajatelmia näiden kahden herrasmiehen välillä on kartoiteltu enemmän ja vähemmän vakavissaan.

Uuden Iloisen Teatterin ja Maximin yhteistuotannossa Tätini ja minä toteutuu tekijöidensä pitkäaikainen unelma yhteisestä produktiosta ja se näkyy. Näyttelijät antavat kaikkensa varmassa ohjauksessa. UIT:n Tätini ja minä on koronan jälkeisen näytäntökauden komeasti avaava helmi, joka koskettaa, naurattaa, itkettää, herättää ajattelemaan ja pysäyttää. Se on esitys, joka on pakko kokea.

La 18.12.2021 (Iltanäytös)Showtime 19:00

Osta lippu ›

VARAA RUOKAILU ETUKÄTEEN

Katso menu ja varaa ruokailu viimeistään viikko ennen esitystä:

www.maximkuopio.fi/ravintola