Maxim

Maksimaalisia elämyksiä

Jazzliiton kiertueella Sami Linna Quartet

Jazzliiton kiertueella Sami Linna Quartet

Jazz/Blues/Soul

Joulukuussa Sibelius-Akatemiasta jazzmusiikin tohtoriksi väitellyt kitaristi Sami Linna vie suomalais-amerikkalaisen kvartettinsa kevään ensimmäiselle Jazzliiton kiertueelle 28.1.–7.2.

Svengaavasta kitaraja urkuvetoisesta jazzistaan tunnettu Sami Linna Quartet esiintyy kahdeksan konserttia käsittävällä Suomen Jazzliiton kiertueella alkuvuodesta 2020. Tammikuun 28. päivä Raahesta käynnistyvä kiertue pysähtyy Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa, Savonlinnassa ja Salossa, päättyen konserttiin Espoon April Jazz Clubilla 7. helmikuuta. Kiertueella kuullaan musiikkia yhtyeen kesäkuussa julkaisulta debyyttialbumilta Sami Linna Quartet (Timmion Records 2019).

Kitaristi Sami Linnan vuodesta 2008 toiminut kvartetti on virkistävä poikkeus nykyajan projektimuotoisessa jazzyhtyekulttuurissa. Yhteen hitsautunut kotimainen kokoonpano Linna kitarassa, Jussi Kannaste saksofonissa, Mikko Helevä Hammonduruissa saa uutta energiaa yhdysvaltalaisrumpali Dana Hallin määrätietoisen väkevästä rytmisestä ilmaisusta. Hall on vieraillut Helsingissä SibeliusAkatemialla jo vuosien ajan, ja kuuluu nykyään kiinteästi Linnan yhtyeeseen. Kokenut nelikko on esiintynyt yhdessä vuosien varrella kotimaassa ja ulkomailla, usein myös Jussi Lehtonen rumpujen takana. Hioutunut, kuunteleva kommunikaatio ja soittamisen ilo ovat tulleet kvartetin tavaramerkeiksi. Yhtyeen modaaliseen jazzilmaisuun pohjautuvaan tyyliin tuovat sävyjä hypnoottiset riffit, rikkaat harmoniat, bluesvivahteet ja hehkuvat balladit.

Kvartetti oli myös osa Sami Linnan Taideyliopiston SibeliusAkatemiassa suorittamaa taiteellista tohtorintutkintoa, joka tarkastettiin joulukuussa 2019. Työssään Linna tarkasteli modaalisuuden ja tonaalisuuden yhdistymistä jazzilmaisussa 1960luvulla. Hän keskittyi erityisesti saksofonisti John Coltranen (19261967) kvartetin ja sen pianistin, McCoy Tynerin (1938) ilmaisuun.

”Lähdin tutkimaan aihetta, sillä Tynerin soitto tuntui minusta tuoreelta ja merkitykselliseltä tässä ajassa. Toisaalta en pystynyt yhdistämään jazzmusiikin opetuksessa tyypillisesti käytettyjä teoreettisia malleja siihen, miltä Tynerin soitto kuulosti. Ajattelin, että ymmärrys tästä musiikista auttaisi kehittämään ilmaisuani persoonallisempaan suuntaan”, Linna kertoo Taideyliopiston verkkosivuilla.

  • Sami Linna – kitara
  • Jussi Kannaste – saksofoni
  • Mikko Helevä – Hammond
  • Dana Hall – rummut

Keikka järjestetään yhteistyössä Kuopion Jazz & Blues Ry:n kanssa

To 30.1.2020

Liput: 15,00€
Kuopion Jazz & Blues Ry:n jäsenet: 10,00€

Showtime 19:00

Osta lippu ›

VARAA RUOKAILU ETUKÄTEEN

Katso menu ja varaa ruokailu viimeistään viikko ennen esitystä:

www.maximkuopio.fi/ravintola